Monday, February 20, 2012

Suomen rintaliivivalikoimat osa 3 / Buying bras in Finland part 3

Joissain aiemmin mainitsemissani liikkeissä on myös mahdollisuus verkkokauppaostoksiin, mutta käsittelen nyt ennen kaikkea niitä verkkokauppoja, joista saa OIKEASTI laaja valikoima liivejä.

Bravissimo: Rococo Charm
Lumingerie
Lumingerie on suomalainen verkkokauppa, joka sijaitsee Oulussa. Oulussa on mahdollisuus käydä sovittamassa liivejä myös paikan päällä varaamalla aika etukäteen. Suosittelen lämpimästi, mikäli verkkokauppaostelu jännittää! Lumingeriessa on laaja kokovalikoima ja merkkeinä muun muassa Panachea, Gorseniaa ja Curvy Katea sekä urheiluliiveistä Enelliä. Curvy Katea on valitettavasti vain muutamia malleja saatavilla. Lisäksi Lumingerie myy myös puolalaista BiuBiuta, joka valmistaa lähinnä puseroita isorintaisille.

Olen tilannut Lumingeriesta kerran, mutta valitettavasti liivit olivat vääränkokoiset joten palautusprosessi on vielä kesken. Ainakin tähän mennessä ostaminen on sujunut mainiosti. Erityisesti kiitän sitä, ettei tuotteissa ole postikuluja. Lisäksi palautus sujuu ilmaiseksi Postin asiakaspalautuksena ja suomalaisesta verkkokaupasta ostaessa koen, että oikeuteni kuluttajana ovat turvatut mahdollisten ongelmatilanteiden varalta.

Bravissimo
Bravissimolla on kivat nettisivut. Myytävänä on muun muassa Panachea ja Freyaa. Lisäksi myös Bravissimon omia liivejä ja vaatemallisto, mutta ne valitettavasti ulottuvat vain ympärykseen 85 asti. Olen tilannut Bravissimolta muutaman kerran kaarituettomia liivejä ja tilaus on sujunut mainiosti. Kiitän erityisesti sitä, että tilaus on pakattu ylellisesti silkkipaperiin, se tuo kivan luksuksen tunteen...

Palautuksesta minulla ei ole kokemusta, mutta en ole ainakaan kuullut ongelmia ulkomaisistakaan palautuksista. Palautus todennäköisesti sujuu maksikirjeenä ulkomaille, jolla on hintaa muistaakseni reilun 10 euron verran.

Bravissimolla on vaatevalikoimassaan muun muassa ihania yöpaitatoppeja, joissa on sisäänrakennettu kaaritueton rintaliiviosa. Olenkin pohtinut, pitäisikö kokeilla niiden mahtumista ympäryksellä 85...

Brastop
Brastopilla on vaihteleva valikoima todella edullisia liivejä. Liivit ovat usein jonkin edellisvuoden kokoelman jäämistöä, jotka myydään todella halvalla pois. Katsastan etenkin Curvy Katea ja Panachea Brastopilta, mutta en ole vielä koskaan tilannut. En kuitenkaan ole kuullut mitään pahaa toimituksesta tai muustakaan. Brastopilla kannattaa käydä usein katsomassa valikoima, sillä erät ovat usein pieniä ja menevät nopeasti.

Ewa Michalak: HM Burgund

Ewa Michalak
Ewa Michalak on puolalainen alusvaatemerkki, jonka liivit ovat tosi laadukkaita ja edullisia. Kokoja on ilmeisesti 55A:sta 105HH:hon. Lisäksi he tekevät erityistilauksesta mitä kokoa vain, mutta silloin ei palautusoikeutta ole. Kaikkia kokoja ei verkkokaupassa ole aina saatavilla, mutta silloin voi kysyä josko he voisivat tehdä haluamaasi kokoa vai onko se sitten erityistilaus ilman palautusoikeutta. Myös bikinejä tarjolla.

Oman koon selvittäminen Ewa Michalakilta on vähän kinkkisempi juttu; mikäli kiinnostusta riittää, voin tehdä Ewa Michalakista vielä erillisen postauksen.

Ebay (UK), Amazon (UK)
Kun on löytänyt oman kokonsa tietyssä merkissä, myös Ebaysta ja Amazonista voi löytää edullisia liivejä. Palautus ei kuitenkaan aina suju tai ole edes mahdollinen, joten tätä kannattaa käyttää vasta siten kun on varma omasta koostaan halutussa merkissä. Hakusanaksi voi laittaa esimerkiksi "Freya 32H" tai "Freya Arabella" tai pelkkä rintaliivikoko. Usein kannattaa käyttää ennnemmin tuuma- kuin senttikokoja, niin löytää haluamansa.

Tullien ja toimitusaikojen takia suosittelen enemmän eurooppalaisia kuin amerikkalaisia nettikauppoja. Nettikauppoja on kuitenkin pilvin pimein, katso esimerkiksi  Boosauruksen kattava postaus aiheesta.

Ps. Muista vastata ylhäällä sivupalkissa olevaan kyselyyn! Toiveita, kehuja ja haukkuja voi esittää aina myös kommenttiboksiin. Haluan kehittää blogiani lukijoille mieluiseen suuntaan.

In English: Here in Finland we have one webshop that has D-K cup bras, but I also recommend buying online from Bravissimo, Brastop, Ewa Michhalak and Ebay or Amazon. When buying from Ebay or Amazon it's good to remember that returning items is not always possible or easy; that's why I recommend using them when you already know your size in the brand you want to buy.

There's also a lot of other great webshops: I recommend reading a blog post by Christine from Boosaurus if you want to read more about webshops.

4 comments:

  1. Olen kerran palauttanut liivit Bravissimoon ja sujui kyllä helposti. Eikä itseasiassa maksanut kuin kolmisen euroa, koska liivit pystyi lähettämään normaalina kirjeenä.
    Nettikaupoista vielä sen verran, että eurooppalaisistakin kannattaa valita ne EU:n alueella olevat, niin ei tarvitse miettiä noita tulleja. Siltikin toki täytyy olla tarkkana, sillä osa brittien verkkokaupoista toimii Kanaalisaarilla, ja nehän eivät kuulu EU:hun :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla kokemuksia palautuksista! Itse palautun Ewa Michalakille Puolaan liivit, mutta niissä taisi käydä ohraisesti. Liivit nimittäin ovat nyt kadonneet jonnekin postiin. Olisi pitänyt lähettää jonain kirjattuna kirjeenä... Eipä taida Bravissimokaan vastata, mikäli palautettavat liivit häviävät postissa?

      Delete
    2. Bravissimolle pitäisi riittää kuitti postituksesta. Suomessa tämä käytännössä tarkoittaa kuittia ostetuista postimerkeistä, kun ei täällä muutakaan todistusta postituksesta saa. Bravissimo nimittäin kieltää sivuillaan palauttamasta tuotteita kirjattuina kirjeinä tai muille tavoilla, joiden vastaanottaminen vaatii allekirjoitusta.

      Delete
    3. Asiakaspalautuksesta saa kyllä kuitin postista, kun asiakaspalautuslähetyksen vie postiin tiskille ja pyytää. Kirjelähetyksille eli alle 2 kilon asiakaspalautuksille virkailija täyttää asiakkaalle jäävän kortin, johon tulee lähettäjän ja vastaanottavan yrityksen tiedot ja muistaakseni myös lähetyksen paino. Isoista lähetyksistä eli paketeista kuittina toimii tietysti asiakaspalautuspaketin pakettikortista asiakkaalle jäävä sivu.
      http://www.itella.fi/palvelutjatuotteet/palautuvatlahetykset/asiakaspalautus.html

      Delete