Showing posts with label balconette. Show all posts
Showing posts with label balconette. Show all posts

Monday, March 10, 2014

Panache Sculptresse

Pitkästä aikaa täällä! Rintsikkabloggaajallakin on elämää liivien ulkopuolella, ja siellä on tapahtunut sen verran paljon, että bloggaaminen on jäänyt vähemmälle. Kaksi rintsikka-arvostelua on kuitenkin jäänyt täysin huomioitta. Pahoittelut Panachen aina yhtä ihastuttavalle maahantuojalle, että arvostelu on viipynyt näin pitkään! Sain siis rintsikat häneltä blogiarvostelua varten jo jonkin aikaa sitten.



Koska Sculptresselta on ehtinyt ilmestyä jo muutama mallisto tämän ensimmäisen malliston jälkeen, en sen kummemmin aio puuttua juuri näiden liivien yksityiskohtiin. Sanonpahan vain, että Willow on aivan uskomattoman ihanan värinen, ja toivoisinpa oikeastaan, että kaikki liivini olisivat tämän värisiä. Bellisen printistä tulee minulle jotenkin mieleen Elomin Libby; samanlainen rohkea ja nuorekas kukkaprintti ja kontrastiväriset yksityiskohdat. Ei ehkä ominta minua, mutta tykkään silti! Erityinen hatunnosto siitä, ettei ole lähdetty tekemään puuterivärejä vain siksi, että kyseessä on plussamallisto. 

Sculptresse on aika nuori mallisto, Panache Superbran pikkusisko. Sculptresseissa näkyykin mielestäni tällä hetkellä runsaasti yritystä, mutta tietynlainen ennakkoluulottomuus ja kokeilevuus vielä puuttuu. Kuoseihin ja printteihin panostetaan selvästi, mutta jonkinlaiset ongelmarinnat omistavana toivoisin erilaisia malleja. Sekä Bellisessä että Willow'ssa on nimittäin minulle sama, tuttu ongelma; koska rintani ovat liian lähellä toisiaan, korkeat kaarituet painavat rintakudosta eivätkä pääse kunnolla ankkuroitumaan rintakehään. Tästä aiheutuu jonkin verran epämukavuutta ja tuen puutetta, mutta Sculptressen kohdalla tuki kyllä riittää silti! Toivon silti, että Sculptresse tuo pian markkinoille plunge-liivejä. Voi olla, että Panache laskee vielä varman päälle; kenties suuri osa pluskokoisista naisista haluaa mieluummin full cup -malleja kuin matalampia liivejä.




Kyseiset liivit ovat kenties tukevimpia liivejä, mitä minulta löytyy. Kaarituet vaikuttavat olevan teollisuustasoa, materiaalit ovat napakoita ja liivin leikkaus on todella suunniteltu pitämään isot rinnat aloillaan. Kolikon kääntöpuolena on aika leveät ja korkeat kaarituet; luulen tosin, että moni Sculptressen kohderyhmäläinen tosin arvostaa tätä ominaisuutta. Ympärys on erittäin napakka; sanoisin, että se on tuttua Panache-tasoa, ellei jopa hieman tiukempaakin mitoitusta. Uskoisin, että suurin osa tarvitsee Sculptressessa 1-2 kokoa isomman ympäryksen kuin vaikkapa Elomissa. Jos Panachen liivit sopivat sinulle, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan Sculptressea! Minusta vaikuttaa siltä, että mallit ovat hyvin samantyyppisiä kuin Panache Superbran klassikkomallit. Omille rinnoilleni Bellise tuntuu istuvan paremmin: se antaa aavistuksen pyöreämmän muodon ja kaarituet jollain tapaa istuvat paremmin. Pienemmän rintani kohdalla kupin reunan pitsi on tosin hieman löysä, mutta se on vain esteettinen ongelma ja seuranani kaikissa tämäntyyppisissä liiveissä.

Lopuksi vielä vilkaisu Sculptressen kevätmallistoon; oih ja voih mitä karkkivärejä ja printtejä! Katso lisää Panachen tulevista malleista maanmainiosta Full Figured Chestin blogista. Suomesta Sculptressea ja muita Panachen mallistoja voi ostaa muun muassa Annella Lingeriestä.

Olen saanut tuotteen ilmaiseksi, mutta mielipiteeni siitä on täysin omani. Arvostelen ilmaiseksi saadun tuotteen samoilla mittareilla kuin ne, joista olen maksanut. En suostu yhteistyöehdotuksiin, joissa sanellaan ehtoja sille, mitä saan blogiini kirjoittaa.


Panache Sculptresse SS14 Photo: Panache Sculptresse

In English: I received a few bras from the new Panache Sculptresse line last year, from Panache's distributor here in Finland. I've been very busy lately, so I haven't had the time to do a review sooner! But now I want to write a little bit about my experiences with the bras, and also to show some of the new, lovely SS14 offerings from Sculptresse.

First of all, I have to say, I absolutely adored the shade on the Willow. Since it's an older style already, I won't go into further details of the design. But I would love if all my bras were this colour. It's just my absolute all time favourite. The Bellise is not necessarily my cup of tea, but I do love how young and vibrant the design is. It actually reminds me of Elomi Libby, with its' bold flower print and contrasting details. I also love the designs on the SS14 range: the colours and prints remind me of a candy shop, haha.

On to the fit of the bras on me; it was not spot on, but I am not sure if this is a common problem. Again, I have the issue with my close set breasts not handling the high central gores. I'm rather suspicious this is a common problem for women of my size, since I hardly ever hear plus size women using anything other than full cup styles. I do wish Sculptresse would be more brave in the future and bring out a plunge bra, preferably even padded! I did feel like the Bellise worked better for me, as it gave a rounder shape and was more comfortable overall.

The best (and probably the most important) thing about Willow and Bellise is the support. It's great. It almost feels like the wires are industrial strength and the materials are high quality and very sturdy. You can see the Panache engineering in these bras! I do believe that if you are compatible with Panache bras, you will like the Sculptresse line as well. Just keep in mind that the bands are tight and you might have to size up 1-2 band sizes from your Elomi size.

Please, go ahead and check out the amazing AW14 collection here. Thank you for a great preview, The Full Figured Chest!
All the opinions on my blog are my own. Even if I received a bra for free, I would never accept the company telling me what to write on my blog. When I review an item I received for free, I review it exactly the same way I would if I paid the full price.


Monday, November 11, 2013

Elomi: Libby








Minusta usein tuntuu, että arvosteluni pyörivät samaa rataa, ja siksi bloggausintoni on usein heikko. Sama virsi toistuu taas ihanan Elomin Libbyn kohdalla: kiva liivi, jota haluaisin käyttää useammin,mutta liian korkea keskiosa tekee liivistä yksinkertaisesti liian epämukavan minun rinnoilleni. Juhlakäyttöönkään liivi ei välttämättä sovi parhaiten, sillä kyseessä on peittävämpi liivimalli, joka sopii parhaiten korkeisiin kaula-aukkoihin. Näin ollen Libby (kuten niin moni muukin liivi, joka ei ole plunge-mallia) on jäänyt lähinnä pyörimään kaapin pohjalle. Se ei ole mukavin liivini (kaarituettomat liivit ja Elomin plunge-mallinen Valentina!), ei anna parhainta kaula-aukkoa (Ewa Michalakit!) eikä parhainta muotoa (Ewa Michalakit!). Se on siis jonkinlainen väliinputoajaliivi, ihan kiva mutta harvemmin päälle eksyvä.

Ostin liivin sitten Sokoksen reissullani  koossa 42GG (EU95). Libbyn parhaimpiin puoliin kuuluvat mielestäni liivin antama pyöreä muoto, söpöt pinkit tehosteet ja kaunis pitsi kupin yläreunassa. Itse kuosi ei ole välttämättä ihan just minun makuuni, mutta tässä kokoluokassa on usein otettava sitä, mitä saa. Toisaalta Libby antaa kyllä aika kivan, matalan mutta pyöreän muodon. Rinnat ovat aika keskellä kehoani, eivätkä leviä kainaloihini.

Ostin normaalikokoani isomman ympäryksen, sillä Sokos lopettaa Elominsa GG-kuppiin. Nyt vaikuttaa tosin siltä, että Elomi on loppumassa kokonaan Sokokselta, sillä viimeksi siellä käydessäni koko mallisto oli alennuksessa enkä uusia malleja nähnyt ollenkaan. Se siitä isojen kokojen saatavuudesta sitten...



In English: I rarely feel like writing blog posts nowadays. I think that it has a lot to do with the fact that I always write the same things on my reviews: I got something that sort-of fits me, and that the central gore is too high for my close-set bosom. It's the same story all over again, and here it is once again with Elomi Libby.

I bought it in 42GG because the Finnish department store doesn't sell Elomi above GG cups. Apparently fat women can't have big breasts... I do feel that a 40 band would've been better in this bra, as I can often feel that the band moves around ever so slightly. 

Don't get me wrong, the Libby is a great bra. The fabrics are sturdy and soft, I love the pink accents and the lace on the top edge reminds me of some Cleo bras. It's just that this isn't a bra I normally wear because it isn't the best in anything. When I want cleavage or great shape, I go for Ewa Michalak.  When I want to be comfortable, I opt for wireless bras or Elomi Valentina, which is a plunge style and therefore fits me better in the central gore. I can't even remember when I last wore this, but now that I started to write this post, I did feel an urge to wear it tomorrow. It does give a nice, upfront but low look, which I kind of like. 



Friday, February 1, 2013

Mikä on balconette? / What is a balconnette bra?

Balcony, Balconnette, balconette... Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Eri valmistajat määrittelevät balconnette-liivit eri tavoilla, mutta esittelen nyt omat johtopäätökseni ja määritelmäni. Tämä postaus on pyörinyt mielessäni pitkän aikaa, mutta sain viimeinkin innostuksen kirjoittaa aiheesta kun Miss Underpinnings ja Sophisticated Pairin Erica jakoivat ihmetykseni aiheesta. Miksi meillä ei ole yhtenäistä sanastoa rintaliivimalleille? Minkä takia hyvin erilaisia rintaliivejä kutsutaan samalla nimellä?

Ensinnäkin, hieman erilaisia liivejä joita olen kuullut sanottavan balconette-malleiksi.

http://images.bravissimo.com/products/bp-ck01crc-large.jpg
Curvy Kate: Princess
http://bim.shopstyle.com/pim/39/57/3957660f906b73c54b6477079890e332_best.jpg
Joku satunnainen, huonosti istuva Victoria's Secretin malli/ Some random, badly fitted Victoria's Secret bra

http://sweetnothingsnyc.files.wordpress.com/2012/12/panache-tango-balconette.jpg?w=320&h=500
Panache: Tango


Kuten näet, balconetteista on hyvin erilaisia näkemyksiä. Yhteistä todellisille balconetteille on kuitenkin mielestäni se, että rintaliivi on rinnan päältä leikattu suhteellisen suoraan. Sophisticated Pairin Erican mukaan onkin olemassa erikorkuisia balconette-liivejä, aivan matalasta koko rinnan peittävään.

Katsopa viivaa, jonka piirsin kahden liivin päälle. Tease me:ssa on huomattavan suora horisontaalinen leikkaus, joten se sopii balconette-kuvaukseen. Sen sijaan Romancea myydään usein balconette-liivinä, mutta se on oikeastaan full cup (=peittää koko rinnan), jonka olkaimet on asetettu etäälle toisistaan.

                      Curvy Kate: Tease me                                                                      Curvy Kate: Romance                          

Peittävyyden suhteen on muutamia koulukuntia. Joidenkin mielestä balconette-liivi on aina matalasti leikattu (eli paljastaa paljon rintavakoa) kun taas toisten mielestä balconnette voi olla nännin paljastava liivi tai koko rinnan peittävä, ei rintavakoa paljastava malli. Oleellista on vain horisontaalisesti suora leikkaus.

Voidaan siis sanoa, että usein ne liivit, joita sanotaan demi cupeiksi tai half cupeiksi, ovat oikeastaan balconetteja, kuten esimerkiksi Masquaraden Rhea ja Bravissimon half cupit.

Milloin balconetteja sitten kannattaa käyttää? Kaikki balconettet käyvät venekaula-aukkoisten puseroiden kanssa, sillä olkaimet on sijoitettu etäälle toisistaan. Jos hartiasi ovat kapeat tai luisut, voivat olkaimet kuitenkin valua helposti. Matalasti leikatuissa half cup balconetteissa rintavako on usein sopiva mataliin, suorasti leikattuihin yläosiin, kuten korsettimallisiin tai neliökaula-aukkoisiin toppeihin.

Half cupeissa on usein kupeissa pystysuorat leikkaukset (kuten alhaalla olevissa kuvissa), ja ne nostavat rinnat herkullisesti tarjottimelle kuin pukudraamoissa konsanaan. Marie Antoinette-rintavako on osuva ilmaus matalien balconettejen antamasta vaikutelmasta. Koska balconetteissa on usein lähes aina korkea keskiosa, ne voivat olla ongelmallisia naisille, joiden rinnat ovat hyvin lähekkäin toisiaan. Ne sopivat usein naisille, joita kupin yläreuna painaa oikeassa koossa, eli rinnoille joissa suurin osa rintakudoksesta on rinnan yläosassa.

http://sweetnothingsnyc.files.wordpress.com/2012/06/tanzania-stripe1.jpg?w=404
Bravissimo: Tanzania Stripe
http://www.oursecretsbeneath.com/image/cache/rhea-bra-500x500.jpg
Masquerade: Rhea





In English: There are several definitions and names for a balcony bra: balconette, balconnette, balconnet... Today I discussed this with Miss Underpinnings and Erica of Sophisticated Pair about those definitions. I soon noticed that I'm not the only one annoyed and confused about the fact that we seem to lack words and consensus on bra vocabulary.

Many bras are marketed as balconnet bras but if you look at the three pictures on the top of the page, you notice that there's not much in common with those bras. I find that the marketing terms seem to be dependent on the manufacturer, so I'd like to define a bit what I think is a balcony bra.

I find that in the very core of the definition is the top cut of the bra: how the neckline is cut. Above, you can see the Curvy Kate Tease me and Romance. With my top notch Paint skills I painted a red line where the neckline of the bra is cut. You can see that in the Tease me, the line is very horizontal. In the Romance (also often described as a balconette) the line isn't horizontal, but rather forms a wide V shape. To me, that means that the Tease me is a balconnette and the Romance isn't.

Also, while I think that balconnettes tend to be low cut, Erica pointed out an interesting point of view. She says that a balcony can be anything between a nipple revealing and full coverage bra, as long as it has that straight cut I discussed before. She also added that the same applies to plunges; they have a very sharp V shape to the neckline, but can be either low coverage or high coverage.


Then there's also terms like demi cup or half cup, like the Masquerade Rhea and Bravissimo's half cups. I think that they are the very definition of a balconette, but one could also define them as spesific type of balconettes, low cut with a high central gore.

So, when do balcony bras come in handy? I'd say that all balconettes work well with wide boat neck line tops. The low cut balcony bras are also good for square necklines and low, wide necklines. In half cups you get a very nice, Marie Antoinette kind of cleavage instead of a pushed together-kind of cleavage you often get in plunges. Half cups often are very open on top, so they work well with full on top breasts.

Balcony bras often give great support, but there are some women who won't do well with them. If you have narrow or sloped shoulders, the wide set straps might be uncomfortable and slide off. Also, if your breasts are close set, the high central gore might dig in.

Friday, January 11, 2013

Suosikkini Curvy Katelta (syksy-talvi 2013) / My favourites from the new Curvy Kate brochure (AW2013)

Esittelenpä nyt muutamia lemppareitani Curvy Katen ensi syksyn mallistosta. Vaikka Curvy Katet eivät parhaimmalla tavalla istukaan rinnoilleni, on joukossa muutama uutuus jota odotan innolla! Lisäksi luulen, että monia lukijoitani nämä uutuudet saattavat kiinnostaa. :-)

Huomioittehan, että puhun UK-kupeista, joissa esimerkiksi K-kuppi vastaa eurooppalaisen mitoituksen M-kuppia. UK-kuppeja käyttävät lähes kaikki tunnetut merkit muutamia ranskalaisia merkkejä lukuunottamatta, joten on mielestäni mielekkäämpää ja selkeämpää keskittyä UK-kuppeihin.

Ensimmäisenä aivan ihana Romance, joka on kokeilemistani CK:n liiveistä parhaimmistoa. Sen yläreunassa ei ole kiristäviä nauhoja tai koristeita, joten se sopii paremmin useammanmuotoisille rinnoille. Ihastuin tähän violetti-pinkki-yhdistelmään niin, että harkitsen liivin ostamista itselleni...

Romance 60-90/28-40 D-K


Seuraavaksi mielenkiintoinen uutuus! Aiemmin CK on tarjonnut vain hyvin korkeita balconnette-malleja (jotka ovat mielestäni melkeinpä full cup-liivejä) isossa kokovalikoimassa ja muut liivit ovat olleet pienirintaisemmille tarkoitettuja. Nyt on kuitenkin tarjolla plunge-malli 85J-kuppiin asti!

Vaikka mielestäni ei ole järkeä siinä, että ympärykset loppuvat 85:een, on tämä kuitenkin erinomainen parannus CK:n valikoimaan. Plunge- eli syvään uurretut mallit sopivat usein toisiaan lähekkäin oleville rinnoille ja silloin, kun halutaan käyttää avaria kaula-aukkoja.


Daisy Chain 60-85/28-38 D-J

Seuraava malli on myös selkeä linjanmuutos aiempaan. CK tuo markkinoille kaarituellisen, topatun yöpaidan! Tämä näyttää ihanalta, mutta en ole täysin varma missä tällaista käyttäisin... Mikäli sama yöpaita tulisi markkinoille kaarituettomana, pissisin housuuni innosta. Olen kuitenkin iloinen, että CK uskaltaa tuoda markkinoille uusia malleja ja ideoita!

Lola 60-90/28-60 D-K

Seuraavat rintsikat ovat siinä CK:n surkeammassa kokovalikoimassa. Haluan kuitenkin näyttää teille nämä, koska monet isorintaiset kaipaavat multiway-rintaliivejä. Näissä olkaimet voi laittaa ainakin selän takaa ristiin ja halterneckiksi.


    Desire 60-65/28-30 D-J, 70/32 D-HH, 75/34 D-H, 80/36 D-GG, 85/38 D-G


Ihanaa, että CK tuo uusia malleja jatkuvasti! Valitettavasti vanhoja on lopetettu paljon, muun muassa monen rakastama Tease me. Toivoisin kuitenkin, että CK panostaisi nyt ennen kaikkea kokovalikoiman laajentamiseen muissakin kuin balconnette-malleissa, koska ne eivät kaikille sovi.

In English: Here's some of my favourites from the upcoming CK AW13 collection. I know my breasts are not very compatible with CK since they are too wide and shallow in the cups for me, but the upcoming Romance in the lovely purple-pink colour combination is just so amazing that I might have to buy it. 

Also, CK is launching a completely new style: unpadded plunge up to a 38J! I might have to give that one a try as well... I know the Showgirls range plunges were hard to fit, but we'll see with this one. I'm thrilled it goes up to J even in the bigger bands, but I don't understand why they can't make it in a 40 band?

Also, the Lola babydoll is something I've been drooling over ever since I first saw it. I'm not sure why, because I don't know a situation where I'd use it. But this makes me hopeful that maybe they'll expand to loungewear and nightwear with wireless support one day...

There's also a new style Desire, which is a multiway bra with a halterneck and a racerback option. I don't fit into the size range (and I already have the best multiway bra ever, the PL Onyks by Ewa Michalak), but I thought my readers might be interested in this option as well.

Sunday, August 5, 2012

Curvy Kate: Tease me

Ostin Curvy Katen Tease me -rintaliivit ihan vaan siksi, kun halusin niin kovasti. Tiesin, että kuppikoko on liian pieni mutta halusin vain niin kovasti, että nämä rintsikat toimisivat minulla... Kuten kuvista näkyy, ulkonäössä ei ole mitään vikaa ja rintsikat muotoilevat aivan mielettömän ihanan rintavaon.


Valitettavasti kuppikoko tosiaan on liian pieni. Niin pieni, että tunnen rintsikoissa oloni tosi paljastetuksi ja epätuetuksi. Yksikin kuppikoko lisää olisi tuonut tosi paljon paremman tuen: nyt vain pelkään rintojeni pullahtavan ulos liiveistä. Sen takia yritänkin nyt myydä liivejä, sillä laput ovat vielä kiinni. Jos ne eivät mene kaupaksi, ne jäävät ns. sexytime-rintsikoiksi. :-)



Ajattelen, että nämä liivit sopisivat hyvin jollekulle, joka käyttää yleensä Curvy Kateissa GG-H-kuppia ja Panachessa G-GG-kuppia. Minulle ne vain ovat kupista liian pienet. :-( Rintaliivit ovat mielestäni tosi kauniit ja mukavan tuntuiset, mutta olkaimet saisivat olla vähän jämäkämmät. Nyt ne tuntuvat venyvän turhan paljon, mutta se voi johtua myös siitä että olkaimille tulee painoa liikaa kun kuppi ei tue tarpeeksi. Toivon vain kovasti, että Curvy Kate ottaisi tähän malliin isompiakin kuppeja.

 In English: I bought this bra in the biggest cup they make, 38G. I didn't even get it very cheap, as the big cups seem to sell the fastest in this style. I just so desperately wanted to squish my boobs into this lovely thing and for it to work. As you can see it pushes my breasts up and molds them into perfect round boobs! The bra cups are pretty shallow but I guess that's what makes the bra push the breasts so up: there's not much projection and as the cup is very open on top the excess breast tissue forms a beautiful round shape without ugly bulging (at least in the right size...).





Even though the bra is at least 2 cup sizes too small, it's a beautiful piece of work. I love the lace overlay and the colours are absolutely beautiful and vibrant. The bra itself felt very sturdy but unfortunately the straps were pretty stretchy, thin and felt unsupportive. I would've preferred Curvy Kate used the same strap material they use in their unpadded bras.

Unfortunately I got too much quadraboob in this bra for it to work. :-( I would've been tucking myself into the bra all the time and felt very unsupported in this bra, which is why I'm now trying to sell it forward and just PRAYING for Curvy Kate to make this bra in the bigger cups as well. I know my pictures prove that this is a bra that could work up to a K cup, for sure!

Wednesday, February 29, 2012

Enemmän ja vähemmän vakavia rintaliiviongelmia / All bra problems are not equal

Kaikki rintaliivien istuvuuteen liittyvät ongelmat eivät ole yhtä vakavia. Luetellaanpa ensin niitä vakavia rikkeitä, jotka aiheuttavat rintojen roikkumista, epämukavuutta ja iho-ongelmia.

Liian löysä ympärys aiheuttaa monia ongelmia. Liivit hiertävät ihoa koska eivät pysy paikoillaan, rintaliivien selkäosa nousee ylös ja olkaimet painavat. Liian tiukkaa ympärystä ei käytännössä ole olemassakaan!

Liian pieni kuppi on toinen tyypillinen ongelma. Jos kaaritukien keskiosa ei nojaa rintakehää vasten, kuppisi ovat todennäköisesti liian pienet. Samoin on silloin, kun rintasi pursuavat kuppien yli tai rintaliivit peittävät vain osan rinnasta (huomioi kuitenkin, että half cup -liivit on suunniteltu peittämään vain osa rinnoista).



Kaarituettomat liivit eivät vain kykene tukemaan rintoja kunnolla. Voit kuitenkin käyttää kaarituettomia liivejä esimerkiksi sunnuntaisin kotona oleillessa tai yöllä, jos haluat käyttää yöllä rintaliivejä. Muista kuitenkin käyttää oikeaa kokoa ja jämäkkää materiaalia olevia liivejä, esimerkiksi Panachen Sophieta.

Ei näin. / Not like this.
Rintaliivien käyttämättä jättäminen on virhe, jonka olen itse tehnyt. Kun en ole löytänyt mukavia, sopivia liivejä, on ollut helpointa vain siirtyä käyttämään pään yli vedettäviä toppimallisia "rintaliivejä" ja oleilemaan kotona ilman rintaliivejä. Palkkioksi tästä olen saanut roikkuvat rinnat, joissa on isoja raskausarpia. En suosittele!

Sitten vähemmän vakavia:

Pieni kuppien ylipursuaminen, jos kaaritukien keskiosa on kuitenkin tiukasti kiinni rintakehässä. Tällaista voi tapahtua oikeankin koon kanssa esimerkiksi aiemmin mainituissa half cup -malleissa, mikäli rintakudoksesi on kovin pehmeää. Mikäli kaaritukien keskiosa ei kuitenkaan nojaa kunnolla rintakehääsi, kuppi on ehdottomasti liian pieni!

 Hieman liian suuri kuppi ei aina olekaan liian suuri. Joskus rintaliivit ovat hieman vääränmalliset ja kuppiin jää siksi hieman tyhjää tilaa. Tämä ei ole vaarallista, jos kuppiin jää tosiaan vain vähän tilaa. Jos kupit ovat kunnolla liian isot, ne eivät tue kunnolla! Muista myös aina kerätä kainaloiden alta ylimääräinen rasvakudos kuppiin.

Kaarituettomien liivien tai toppien käyttäminen, jos on rinnat ovat erittäin pienet. Tämä on vain oma mielipiteeni, mutta jos olet todella pienirintainen – tarkoitan siis todella pienirintainen – voit hyvin käyttää kaarituettomia liivejä. Todella pienet rinnat eivät paina paljoa, eikä tukea aina tarvita siis niin paljon. Voit hyvin käyttää kaarituettomia liivejä, mutta muista että niidenkin tulee olla oikean kokoiset! Kannattaa myös välttää liian venyviä materiaaleja. Kaarituet voivat lisäksi auttaa kauniin muodon saamisessa, joten niistä on hyötyä myös erittäin pienille rinnoille.

Fortnight Lingerie
In English: All bra problems definately should be fixed, but I do think some problems are worse sins for your breasts than others. First, let's take a look at the bad bra problems:

Too big band is by far the most common problem. It causes a lot of nasty things in your bra fit: the band rises up from the back and your straps dig in. Your likely to get some nasty chafing as well because the bra doesn't stay in place.

Too small cup causes a lot of discomfort. Your wires shouldn't sit on your breast tissue! If the central gore doesn't lie against your ribcage you're propably wearing a too small cup size. The same applies if your bras only cover a part of your breast (this does not apply to half cups, which are designed to cover only about half of your breast).

Wireless bras just cant support your bust properly. However, I think you could use wireless bras when lounging around the house on a Sunday or as a sleep bra, if you want to wear one. Please, don't wear too stretchy wireless bras as they are just like being without a bra: wear quality brands, for example Panache's Sophie bra.

Not wearing a bra is the mistake I've made. As I couldn't find any bras that fit or were comfortable, I just started to slouch at home without a bra or with a really bad wireless bralette. My breasts hang very low these days and I also got stretch marks at the sides of my boobs because the tissue has stretched from all the weight. 


And now for the less severe bra fitting mistakes:


A bit of cup overspill, if your central gore is still flush against sternum isn't that bad. It can happen in those half cup or plunge bras if your breasts are very soft. That's not too bad if you wear those only occasionally, but you might want to wear balconette or full cup bras on a day to day basis.

A bit too big cup doesn't harm your breasts, if it's only a bit too big, meaning that you get only minimal wrinkles in the cup. The cup might wrinkle if you're between sizes or haven't scooped all your breast tissue inside the cup. Otherwise you might want to try a cup size smaller, because a cup too big can't support your breasts enough. But I wouldn't worry about minor wrinkling.

Wearing wireless bras or bralettes, if you're practically flat-chested isn't that bad as very small breasts don't have a lot weight to them. Don't use too stretchy materials, though, and for better shape use underwired bras!

Thursday, February 16, 2012

Rintaliivihaaveita osa 2 / My bra fantasies: Ewa Michalak

Rintaliivihaaveeni keskittyvät ennen kaikkea mukavien ja oikean kokoisten ja mallisten rintaliivien löytämiseen. Parhaita tuloksia ovat tähän mennessä antaneet aiemmin mainitsemani Ewa Michalakin liivit, joita olenkin tilannut nyt kahdet kappaleet isommassa kuppikoossa. Ensisijainen toiveeni on siis, että nämä kaksi liiviä sopisivat minulle:




Olen kokeillut molempia, vasemmanpuoleista vaaleaa PL Perelkaa koossa 46/105F ja oikeanpuoleista PL Blackia koossa 44/100FF. Otin reilummat ympärysmitat, sillä Michalakin liivit ovat todella tiukkoja. Kuppikoot ovat kuitenkin UK-kokoa ja reiluja, mutta molemmissa kuppi jäi liian pieneksi. Lisäksi 105 sentin ympärys oli aivan liian löysä tässä mallissa, joten tilasin molemmat koossa 100G. Toivottavasti se riittää, mutta olen henkisesti valmistautunut siihen että joudun vielä kerran vaihtamaan ja kokeilemaan kokoa 100GG. Onneksi Michalakin palvelu pelaa (vaikka englannin kanssa puolalaisella firmalla onkin välillä vaikeuksia) ja palautuspostikulut maksoivat vain noin 10 euroa. Lasken tämän rintaliivinhankintakuluihin; Michalakin liivit maksavat vain noin 30 euroa kappale, joten voiton puolelle vielä jäädään vaikka joutuisikin muutaman kerran vaihtamaan ja maksamaan postikuluja. Täällä kun liivit maksavat helposti kolme kertaa enemmän, vaikka eivät olisi edes yhtä laadukkaita.

BP Carmen
Sitten siihen unelmointiosastoon. Michalak tekee ihania, vähän leikkisämpiäkin liivejä, joista suosikkini on vasemmalla oleva BP Carmen. Kyseessä on siis uusi Michalakin aluevaltaus, balconnette. Aiemmat liivini ovat siis plunge-mallisia eli syvään uurrettuja, mutta balconnette-liivit sopivat hyvin myös arkikäyttöön sillä ne peittävät suuren osan rinnasta – eivät kuitenkaan yhtä paljon kuin full cup -liivit. Lisäksi Michalakilla on myös half cup -malleja eli erittäin matalia malleja, mutta niitä ei valmisteta minun kuppikoossani. Luulen, että ne sopivatkin parhaiten kiinteille rinnoille, jotka eivät ole ihan yhtä jättiläiskokoa kun omani. Valitettavasti en ole Michalakin verkkokaupasta löytänyt vielä balconnette-mallia, mutta toivon että sitä tehdään sinne pian!

Päätän postaukseni kuvaan ihastuttavasta PL Czarny Kropek -liivistä. Näin seksikkäitä liivejä saa todella vain muutamalta merkiltä tässä kokoluokassa! Rintsikoiden keskellä oleva nauha kuitenkin hieman epäilyttää: painaako se? Antaako liivi vähemmän tukea, kun ympärysmitta ei ole yhteneväinen ja kenties niin tukeva kuin muissa liiveissä? Toisaalta nauha saisi minusta ulkonäkösyistäkin olla leveämpi: oikein leveä satiininauha toisi ihanaa burlesque-henkeä. Sitten en voisi vastustaa näitä liivejä!




In English: I've ordered Ewa Michalak's PL Black and PL Perelka in a size 44/100G. The Perelka in 105F was too loose and a tad too small in the cup and the PL Black in size 44FF was too small for me in the cup. I'm hoping the G cup is enough, because if I have to return the bras again the shipping costs will rise annoyingly high. Luckily the Michalak's bras are pretty affordable!

I'm waiting eagerly for the balconnette model showing up on the website. I've heard that they come in the same size range as the plunge models. I just don't understand why there aren't any balconnettes on the website yet, hopefully they are still planning on making them? I'd love the Carmen in balconnette. 

The PL Czarny Kropek is something I've been drooling over for a long time. It's just a perfect naughty bra! Although I think it would be better looks-wise and support-wise if the laced up ribbon was wider. Then it would be a very burlesque bra!

Tuesday, February 14, 2012

Rintaliivihaaveita osa 1 / My bra fantasies part 1

Curvy Kate: Angel. Kuva: Lumingerie
Ensimmäisenä haavelistallani on Curvy Katen Angel, jonka olenkin jo tilannut itselleni suomalaisesta verkkokaupasta Lumingeriesta. Kerron kokemuksian sitten, kun paketti tulee perille. 

Ainoa läheltä liippava jäljellä oleva koko oli muuten 90JJ, joten saa nähdä miten se sopii minulle! Olen toiveikas, koska Curvy Katen liiveissä kupit ovat usein pienehköjä. Valitettavaa tuossa Angel-mallissa on se, että se on lopetettu. Joitain väriyhdistelmiä saattaa vielä verkkokaupoista saada, mutta omaa kokoluokkaani en enää monestakaan kaupasta löytänyt. 





Aion jossain vaiheessa tilata myös Bravissimolta tuon oikealla olevan Panachen Andorran. Andorarrasta olen lukenut, että se on Panachen muihin malleihin verrattuna mukavampi, sillä kaarituet ovat kapeammat eivätkä töki kainaloihin niin kuin Panachen liivit usein.

Panache: Sophie Kuva: Panache Superbra
Panachen Sophie-mallisto on tarkoitettu ensisijaisesti odottaville äideille, mutta tuota support-liiviä naiset käyttävät paljon muutenkin silloin, kun haluavat kaarituettomat rintaliivit. Tuo on minusta aivan ihana malli, josta omistankin jo liivit. Kupit vain ovat erittäin pieniä, joten tarvitsen tuosta nykyisen HH-kokoni sijasta J-kupin.

In English: I have already ordered the Curvy Kate Angel in 40JJ from a Finnish big cup lingerie webshop. I'm just hoping the cup isn't too big... But I feel it's possible, because I've heard that Curvy Kate's can run a bit small especially if you have full-on-top boobs like I do. I've also heard that Angel runs a bit small in the band so I'm nervous if I can fit in it even with an extender.

I'm also planning on doing an order to Bravissimo for the Panache Andorra and Sophie. I know I need the J cup in Sophie because I have the HH cup and the straps dig in and i get a bit of overspill in the cup. I'm hoping that the J cup will solve these issues for me. All in all, the Sophie is a very pretty and comfortable bra for those days I just cant bear underwires. But the cups do run very small, so be aware.

Panache Andorra is a very pretty bra, too but I'm really not sure what size I should order. I think in Ewa Michalak my right size is 44/100G or GG, and if I wear a 40 band in Panache that would mean I should order H or HH cup. What do you guys think would be my right size in Andorra?