Wednesday, February 15, 2012

Huonosti istuvat rintaliivit osa 2 / Signs of a badly fitting bra part 2

Kuten kirjoitin aiemmassa postauksessani, liian pienet kupit tai suuren ympäryksen voi huomata siitä että rintaliivien keskiosa ei ole tiukasti rintakehää vasten. Käsittelen tässä postauksessa toista yleistä ongelmaa, joista voi tunnistaa liian pienen kupin.

Liian pienessä kupissa rinnat siis pursuavat kuppien yli, tähän tapaan:

Kuva: Figleaves
On toki huomattava, että push-up-rintaliivien ja plunge-mallisten liivien tehtävä onkin luoda rintojen väliin selkeästi havaittava rintavako. Näissäkään liiveissä vaon ei kuitenkaan tulisi syntyä puristamalla rinnat liian pieniin liiveihin vaan siten, että liivit nostavat rintoja luoden yhtenäisen siluetin esimerkiksi paidan alle, ilman muhkuroita.

Yksi yleinen harhaluulo rintaliiveistä on kuitenkin se, että kaikkien rintaliivien tulisi luoda rintavako. Niin sanottujen full cup -liivien tulisi nimensä mukaisesti peittää koko rinta. Mainoksissa nähdään kuitenkin usein full cup -liivejä, jotka ovat mallien päällä niin pieniä että luovat huomattavan rintavaon.

Kuva: Victoria's secret
Victoria's Secret on tunnettu seksikkäästä imagostaan, mutta suurin osa mainosten ja näytösten rintaliiveistä istuvat huonosti mallien päällä. Oikealla kuvassa on rintaliivi, jota mainostetaan full coverage -mallina. Rinta kuitenkin peittää vain reilut puolet mallin rintakudoksesta, kun sen tulisi peittää se kokonaan jotta malli tukisi kunnolla.
 
Jälleen näemme myös rintakehästä irrallaan olevat kaarituet. Victoria's Secretin malleilla onkin usein liian suuriympäryksiset ja pienikuppiset liivit. Näin saadaan toki aikaan silmää huijaava push up -vaikutelma ilman että liiviä olisi valmistettu siihen tarkoitukseen, mutta lisäksi ongelmana lienee se, ettei yritys edes valmista mallien hoikkiin rintakehiin ja suhteessa suuriin rintoihin sopivia rintaliivejä. Tämän mallin oikea rintaliivikoko lienee jossain 55H:n tienoilla, sillä kuppikoko on aina suhteessa ympäykseen.
 
Miksi sitten ei saisi käyttää liian pieniä rintaliivejä? Ensinnäkin, rintaliivit eivät tue kunnolla rintaa, mikäli kaarituet eivät kunnolla ympäröi rintakudosta. Toisekseen, liian pienet liivit aiheuttavat vaatteiden alla ikäviä pullistumia ja muhkuroita. Kolmanneksi, oikean kokoiset liivit ovat huomattavan paljon mukavammat kuin liivit, joiden kaarituet painavat rintakudosta.

In English: I think it's worth noting that even in push up or plunge bras you shouldn't get any bulging. The cleavage should be created my lifting the breast up or pushing them together, never by a too small cup. You should always get a smooth silhouette under a top without any bulges.

In Victoria's Secret picture's even the full coverage bras create quite a cleavage. This shouldn't happen; the full cup bras should encase the breast fully. The model above should propably be wearing a size 26/55H or something like that. Victoria's Secret doesn't have any bras even close to that size.  


2 comments:

  1. Osuin juuri blogiisi ja mielenkiintoisen ja asiallisen tuntuinen!

    VS liiveistä...ehkä ne sopivat jollekkin A kuppikokoiselle mallille, mutta ne ainoat VS liivit (kokoa 75D muistaakseni) ovat kyllä niin löysät (johtuu materiaalista, ei liian isosta koosta) ja tukemattomat, että niitä ei montaa tuntia kestä pitää. Sääli, koska kauniita ja ihanan värisiähän ne ovat.
    T. Anna

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tervetuloa blogiin!

      Victoria's Secretin liiveissä ei tosiaan ole sinänsä mitään vikaa, mutta kokovalikoima on yksinkertaisesti surkea ja lisäksi mainoskuvat johtavat naisia harhaan siinä, miten rintaliivien tulisi istua.

      VS:n liivit ovat minustakin tosi kauniita ja ymmärrän kyllä, että ne houkuttelevat. Houkuttelisivat minuakin, jos saisin edes puolet rinnoistani sellaisiin tungettua. :D

      Inhoan itsekin liian venyviä rintaliivejä (kuten tuolla aiemmin arvostelemani Changen liivit). Ne vain eivät tue tarpeeksi.

      Delete